Suurenna Pienennä
Nolla.fi

Ajankohtaista

21.11.2011

Heijastimet puuttuvat etenkin nuorilta miehiltä

Vain reilu neljä kymmenestä valaistulla taajama-alueella liikkuvasta jalankulkijasta käyttää heijastinta.

Erityisesti nuoret miehet liikkuvat näkymättöminä. Heistä alle neljännes käytti heijastinta. Liikenneturva kampanjoi heijastimen käytön lisäämiseksi monin tavoin.Liikenneturvan viime syksynä (2010) kerättyjen seurantatietojen mukaan heijastinta käytti 44 prosenttia jalankulkijoista. Naiset käyttivät heijastinta useammin kuin miehet. Kaikista 15 - 24-vuotiaista vain alle kolmannes (28 %) kantoi heijastinta.

” Teini-ikäiset ja nuoret aikuiset liikkuvat liian usein autoilijoille näkymättöminä. Erityisesti nuoret pojat ja miehet eivät näy pimeässä”, toteaa Liikenneturvan viestintäpäällikkö Kare Ojaniemi.

Havaintoja tehtiin yhteensä 16:n eri maakunnan alueella yhteensä 12335. Tarkempia paikallisia lisätietoja voi kysyä Liikenneturvan aluetoimistoista.

Heijastimen käyttö Suomessa -infolehti

Heijastimen kaytto Suomessa 2010 infolehti












Liikenneturvan heijastinkampanjointi täydessä iskussa

Liikenneturva kampanjoi parasta aikaa heijastimen käytön lisäämiseksi monin eri tavoin.

Kouvolan seudulla heijastintietoa ovat vieneet eteenpäin heijastinkeiju ja -velho. Rovaniemellä järjestetään kauppakeskuksessa heijastinseikkailu lapsille ja lapsenmielisille.

Lahdessa on etsitty jalankulkijan jalokiviä yhteistyössä Autoliiton ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Pohjois-Savossa heijastinkampanjointiin on saatu mukaan joukko paikallisia muusikkoja. Liikenneturvan ja Savon Popmuusikoiden kampanja tempaisee katu-uskottavien heijastimien puolesta.

Uudellamaalla taas vietetään 13. joulukuuta Lucian päivää heijastinvalistuksen merkeissä Helsingissä, Kirkkonummella, Siuntiossa ja Hyvinkäällä. Heijastinkeiju ja heijastinvelho ehtivät vielä osallistua nelipäiväiseen lasten jouluriehaan Kampin Narinkkatorilla ennen jouluviikon alkua.

”Keinot ovat monet. Tärkeintä on löytää kohderyhmää puhutteleva ja toimintaa ohjaava selkeä viesti. Tässä tapauksessa se on – Käytä heijastinta!”, Ojaniemi toteaa.

Lisätietoja:
Liikenneturva, viestintäpäällikkö Kare Ojaniemi, p. 020 728 2330

Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä